Esittelyssä Shanti

Koirat ja koiraharrastus olleet valtava osa elämääni jo todella pitkään. Vaikka koirat ovat vaihtuneet vuosien varrella, niin rakkaus koiraharrastamiseen ja australianpaimenkoiraan eivät ole koskaan muuttuneet. Ensimmäinen aussie muutti minulle keväällä 2005, kantanarttuni Dracu tuli meille 2008 ja ensimmäinen pentue kennelnimelleni syntyi vuonna 2014. Vuosien varrella ollaan harrastettu vaikka ja mitä koirieni kanssa, mutta päälajit ovat valikoituneet paimennuksesta ja agilitysta vuosien varrella. Molemmissa olen kisannut koirieni kanssa SM-tasolla, ja vuonna 2021 muutimme Helsingistä maalle, jossa voitaisi pitää omia lampaita ja keskittyä vielä enemmän paimennuksen ihmeelliseen maailmaan.

Koirien lisäksi elämääni kuuluu puolisoni Maiju ja yhdessä asumme Lopella. Työskentelen päivät Mustilla ja Mirrillä kasvattajakerhon koordinaattorina toimistollamme Käpylässä, ja koulutan tämän ohella paimennusta tilallamme Tuulentuvalla omalla yritysnimelläni. Ylimääräinen vapaa-aika ei ole ongelmana tuttu. Koirien kasvattaminen on osa elämääni monella eri osa-alueella, ja ehdottomasti suurin intohimoni. Vapaa-aikani kuluu tiiviisti koiraharrastusten, koulutusten ja koirieni kanssa. Toteutimme pitkäaikaisen haaveeni maalle muutosta syksyllä 2021 kun ostimme oman maatilan ja talon Lopen Läyliäisistä, noin 30 minuutin ajomatkan päästä kehä kolmosesta. Taakse jäi pääkaupunkiseutu ja kerros-.ja rivitaloasuminen. Nyt on tilaa koirien riehua pihalla, pentujen puuhata, oma agilitykenttä ja reilu 50 lammasta ja oma ankkalauma paimennukseen.

Ensimmäisen koirani, sekarotuisen Stellan, sain 8-vuotiaana, ja Stellan kanssa tutustuin koiraharrastusten ihmeelliseen maailmaan. Aloitimme agilityharrastuksen vuonna 2002, kilpailemisen vuonna 2004 ja Stella nousi 3-luokkaan vuonna 2005. Tokon aloitimme 2004 niin, että minä luin säännöt netistä ja harjoittelimme ALO-liikkeet niiden perusteella. Muutama yllätys tuli vastaan ensimmäisessä kokeessa, mutta tokokärpänen pääsi kuitenkin puremaan ja kilpailimme Stellan kanssa voittajaluokkaan asti. Stellan kanssa innostuin koiraharrastuksista, ja halusin "kunnon" harrastuskoiran seuraavaksi koirakseni. Sellaisen, jolla olisi palveluskoiraoikeudet ja enemmän harrastuskoiraominaisuuksia. 

Törmäsin ensimmäisen kerran australianpaimenkoiraan sattumalta ulkona lenkillä, ja mieleeni painui kaunis blue merle väritys, hauska töpöhäntä ja iloinen luonne. Luin rodusta kaiken mahdollisen ja otin yhteyttä varmasti yli puoliin Suomen aussiekasvattajiin. En oikeastaan tajunnut eroa linjoissa vielä tässä vaiheessa, Suomessa ei oikeastaan vielä ollut paljon muita kuin näyttelylinjaisia, ja ihan sattuman kautta päädyin pentuun kennel Ardientestä, joka sattui kasvattamaan enemmän versatilitylinjaisia koiria. Näin sain 15-vuotiaana ensimmäisen aussieni Danten keväällä 2005.  

Dante oli unelmieni täyttymys ja pahin pelkoni käärittynä yhteen somaan pakettiin. Olin aivan hurahtanut koiraharrastuksen maailmaan koko lukion ajan, ja kokeilimme Danten kanssa eri lajeja aivan laidasta laitaan. Ykköslaji oli aina agility, mutta siinä rinnalla oli vuosien varrella mm. tokoa, pk-viestiä, pk-jälkeä, pelastusetsintää (maasto & rauniot), vesipelastusta, paimennusta, koiratanssia, koirahiihtoa... Kuljimme reippaina busseilla, junilla, metroilla ja autokyydeillä treeneistä kisoihin ja ympäri maata. Danten kanssa opin oikeasti koirankouluttamista ja koimme hienoja onnistumisia, vietimme ikimuistoisia leirejä ja koulutuskursseja, ja tutustuin suurimpaan osaan nykyisistäkin ystävistäni. Danten kautta innostuin myös suunnattomasti australianpaimenkoirista rotuna, niiden historiasta, sukutauluista, terveydestä ja kasvatuksesta. Istuin mm. kaksi vuotta Aussieyhdistyksen hallituksessa, kävin kasvattajan peruskurssin ja haaveilin tulevaisuuden kasvatussuunnitelmista. 

Vuonna 2008 saapui kauan etsitty ja erittäin odotettu perheenlisäys, toinen aussieni Dracu. Draculle oli kovat odotukset, toivoin siitä uutta harrastuskoiraa Danten rinnalle sekä salaisesti unelmoin, että se voisi olla joku päivä kasvatustyöni kantanarttu. Vuosien aikana Dracu on kyllä täyttänyt jokaisen haaveeni ja odotukseni, ja nostanut käsityksiäni hyvästä harrastuskoirasta ja ylipäätään muokannut mielikuvaani täydellisestä aussiesta. Dracun kanssa ei olla kuitenkin harrastusrintamalla ollut yhtä aktiivista kuin Danten kanssa. Koin itse Danten kanssa jonkunlaisen burn outin koiraharrastuksesta, ja siihen liittyvistä suoriutumispaineista, jonka vuoksi Dracun kanssa päätin harrastaa vain niitä juttuja joista itse todella nautin, enkä harrastaa vain titteleiden ja "statuksen" vuoksi. Niinpä olemme keskittyneet pääasiassa agilityyn, ja tehneet rinnalla hieman tokoa ja paimennusta. 

Kesällä 2012 jouduin tekemään erittäin raskaan päätöksen ja lopettaa Danten. Vuosien aikana pahentuneet käytöshäiriöt ja aggressiivinen ja ennalta-arvaamaton käytös olivat liikaa minulle ja ympäristölle. Dracu jäi ainoaksi koiraksi, kunnes samana syksynä annoin Dracun kasvattajan Isabellen jalostuslainata Dracua yhden pentueen verran. Isabelle päätyi käyttämään Draculle toista kasvattiaan Spiroa, ja ajattelin itse että yksi koira olisi tässä elämäntilanteessa varsin hyvä asia. Mielessäni kummitteli kuitenkin pitkäaikainen haaveeni sinisilmäisestä red merle nartusta. Matkustimme Dracun kanssa Ruotsiin muutama päivä ennen synnytystä ja jäin synnytyksen ajaksi Isabellen luokse. Kun H-hetki sitten koitti ja Dracu sai muiden pentujen lisäksi sen yhden red merle nartun, oli erittäin vaikea enää vastustaa Isabellen maanitteluja yhden pennun ottamisesta. Kun sitten kävin hakemassa Dracun kotiin, meille matkasi myös pieni sinisilmäinen noitalapsi Wicca.

Vuonna 2014 syntyi kauan toivottu, suunniteltu ja odotettu Red'n Readyn ensimmäinen pentue. Dracu oli mahtava kantaemä, josta lähteä rakentamaan omaa kasvatuslinjaa, ja pitkän etsinnän tuloksena päädyin astuttamaan sen Saksassa asuvalla amerikantuonnilla Keenillä. Kaikki meni oppikirjan mukaisesti, astutusmatkasta synntykseen ja pentujen hoitoon. Saatiin maailmalle ekat ihanat, täydelliset pienet karvapallerot, ja minä olin aivan koukussa kasvatukseen. Draculle pohdittiin vielä kolmatta pentuetta, mutta valitettavasti nisäkasvain kariutti suunnitelmat. Kasvatuspohjaa lähdettiin leventämään tuomalla muutama ulkomaantuntinarttu, sijoitusnartut Rudi Itävallasta ja Maaru Ranskasta, ja itselle kotiin kasvamaan Itävallasta Taika. Wiccan ensimmäinen pentuprojekti meni puihin mutta tokalla kerralla tärppäsi ja saatiin aivan täydellinen pentue aikaiseksi. Kasvatus on ollut paljon rankempaa kuin olisin kuvitellut, mutta myös antoisampaa kuin olisin edes voinut toivoa! Mikään ei ole jännittävämpää kuin kätilöidä synnytyksessä, eikä ihanampaa kuin pallotella pienen pieniä pentuja. On ihana luovuttaa uusiin, mahtaviin koteihin rohkeita, sosiaalistettuja, rakkaudella ja vaivalla hoidettuja pentuja, ja voida sanoa, että ne ovat oikeasti saaneet parhaat mahdolliset eväät elämään! 

Omien koirieni kouluttamisen lisäksi kävin agilityn koulutusohjaajakurssin vuonna 2008 ja olen siitä lähtien toiminut aktiivisesti agilityseurassani kouluttajana. Nautin agilitykouluttamisesta lähes yhtä paljon ellen enemmänkin kuin itse treenaamisesta. Olen ollut aktiivisena mukana rotuyhdistystoiminnassa sekä seuratoiminnassa ja seurannut kaikkea aussieihin liittyvää jo vuosikaudet. Vuonna 2010 matkustin Yhdysvaltoihin vartavasten tutustumaan koiriin, kasvattajiin ja rodun alkuperäistehtäviin. Lensimme Dracun kanssa kaksin sinne ja vietimme kolme kuukautta autolla kiertäen tunnettuja ja vähemmän tunnettuja kasvattajia, harrastajia ja kävimme erilaisissa tapahtumissa, mm. rodun vuotuisissa suurimmissa kilpailuissa ASCA Nationalseissa Texasissa. Tämä on vahvistanut haluani antaa panokseni tämän upean rodun jalostamiseen ja toimivana ja terveenä työ-ja harrastuskoirana säilyttämiseen. Vuonna 2018 aloitin myös paimennuskouluttajan hommat ja sillä tiellä olen yhä. Olen äärimmäisen hurahtanut paimennukseen, joka onkin noussut agilityn rinnalle sydäntä lähelle. Mikään ei ole hienompaa, kuin nähdä nämä upeat koirat tekemässä sitä, mihin ne on vuosisatojen aikana jalostettu!